Kaikki nukkuu ja rauha maassa.

Nyt jos saisin sitten jotain kirjoitettua tännekkin :)
Teidän kaikkien blogeja olen käynyt lukemassa ja muutaman lisääkin löytänyt.
On niin ihanaa kun pääsee lukemaan teidän muidenkin arjesta ja kommelluksista.

Meillä on kaikki mennyt todella hyvin. Poika kasvaa ja on kohta jo 5kk:ta.
Mä olen jotenkin itku herkkä kun ajattelen vaan että lapset kasvaa ja kohta meidän vanhin neiti menee jo esikouluun :(
Voisiko joku pysäyttää ajan?

Me ollaan tosiaan oltu täällä Suomessa lastenkanssa.
Marraskuussa kävin pikaisesti viikon vierailulla Turkissa.
Siivosin asuntoa ja tulin Nenelle näyttämään vauvaa.
Näkee kyllä ihmisissä vanhuuden tai siis kuulee niiden puheista.
Vauva oli 1½kk:ta kun Nene näki hänet ja kysymys kuului heti että miksi tämä ei vielä osaa istua. :)
Oli kumminkin ihanaa että anoppi pääsi meitä katsomaan ja näki taas uuden tulokkaan.
Haluan että lapset muistaa sen että sukua on myös Turkissa.
Siellä on serkut, mummo, tätejä, setiä + kaikki ylimääräiset ;)

Olen tosiaan painanut tätä arkea yksin eteenpäin näiden lastenkanssa.
Moni ihmettelee että miten? Miten jaksat yksin? Miten pystyit tekemään tuota?
Miten sulla riittää aika? Miten? Miten?
Noh, yksinkertaisesti jos mulla ei olisi lapsia en tiedä mitä tekisin?
Varmasti vaan olisin. Mutta mulla on neljä ja rakastan jokaista nenän niistämistä, vaipan vaihtoa, yleensäkin koko tätä pakettia mikä mulla on.
Päivääkään en vaihtaisi pois.

Mies on tosiaan Turkissa. Me ollaan sinne taas menossa kesällä.
Mutta nyt meitä odottaakin täällä Suomessa elokuussa alkava Esikoulu.
Joten matkaa ei voi venyttää ihan loputtomiin.

Voitteko uskoa miten paljon tyttö odottaa tuota että pääsee Esikouluun.
Ei mistään muusta puhukkaan. On opetellut nyt aakkoset. Osaa kirjoittaa jonkun verran ja tekee tehtävä kirjoja kuin huumassa.
Minulta ei ainakaan tuota neroutta tai innostusta ole perinyt.
Saa vaan nähdä että mitä sitten kun se on pakollista?

Tälläistä tänne. Elämä on jatkunut joskin aika kiirellisenä.
On päiviä joita ei usko todeksi ja sitten on päiviä mitä voisi elää vaan.

Nyt meillä odotetaan Sunnuntaita. 14.2 silloin on ystävänpäivä. Mutta meillä vietetään myös vauvan nimenantojuhlia. Olen valinnut pari "kummia" pidän puheen ja sitten vaan ollaan ja nautitaan kakusta ja muusta hyvästä.
Nautin kun kaikki on koossa ja yhdessä.

Mitäpä tässä muuta?
Hyvää Ystävänpäivää tosiaan teille kaikille lukijoille!!!
Yritän kirjoittaa ainakun ehdin.

Alkaa jo näyttää joltain...

siis tämä suunnittelu =)
Tänään sain jo "sovittua" paikkoja mihin menee aika paljon
meidän tavaroita !! Tuntuu ihanalta kun ei tarvitse myydä mitään.
Voihan niitä sitten myydä jos me huomataan että hei ei me täältä enään
Suomeen takaisin muuteta!! Mutta nyt näin. Muutaman jutun myyn mitä en tarvitse
tai halua säilyttää ja aika paljon menee lahjoituksena punaiselle ristille.
En kylläkään tiedä että millä aika taululla pitäisi toimia ?
Ekat lennot kun Marmarikseen tulee vasta puolessa välissä huhtikuuta.
Mutta pakko alkaa hommailemaan jo koska muuten kaikki kaatuu niskaan
kun yht´äkkiä kaikki jutut onkin jo tehtävä =) Niin tuttua mulle ;)

Niinkuin aikaisemmin kirjoitinkin tuonne Ebrulille niin ihan kuin jo olisin
Turkissa. Ja syy on aivan se että kun luen teitä voin hyvin kuvitella
itseni samaan tilanteeseen =)
Malttamattomana täällä odotetaan tämän vuoden uusinta käännettä =)

Kysyin muuten tänään Berfiniltä joka siis täyttää viisi että olisiko sinusta
joskus kiva käydä Turkissa koulua ? Berfin vastasi tähän että no ei, en halua.
Sanoin että miksi? No kun pitäisi koko ajan puhua Turkin kieltä enkä jaksaisi =)
Hyvin ajateltu =) Mutta voihan se olla että se mieli muuttuu vielä moneen kertaan.
Mutta tuohon kouluun menoonkin on vaan enään hetki...joten silloin viimeistään meidän suunnitelmien pitää olla pysyviä !!!